HUHTIKUU 2021 

Olisi kuvitellut, että näin korona akana olisi enemmän aikaa päivitellä tänne sivuillekkin asioista; mutta itsellä tuntuu että on ollut sen kiireempää :)

Koirien kanssa on touhuttu arkisia juttuja ja nautittu elämästä. Alku vuoden aikana oli yksi pentue, joka toki vei myös aikaa elosta.   Sen pentueen pennuista ei ollut alkuun ajatus jättää kotiin, mutta suunnitelmien muuttuessa koronasta johtuvista syistä ja sitten vain muutoin muutoksista, päädyimme pitämään Ronin ja Reetan itsellämme.  Nämä energiset touhuajat ovat myöskin pitäneet huolen muiden koirien ohella, että elämä ei ole pitkäveteistä.    Tämä kaksikko tuo kyllä niin mieleemme Onnin ja Pullan pienenä (Pulla ja Pilli :D), että uskon että näiden kanssakaan ei tule aika käymään pitkäksi. 

Lotta labbis on isännän kanssa harjoitellut monelaisia asioista ja heistä on tulossa oikein oiva parivaljakko.   Uinti treenitkin on aloitettu ja oli ilo nähdä miten Lotta meni sen kummempia ihmettelemättä suoraan veteen hakemaan lelua.  Pikkuhiljaa alkaa löytymään aikuismaisempaa oloa tuosta neidistä ja myöskin labbismaista karvaakin löytyy nykyään talosta :D    Kyllä nyt huomaa eron ja eron taas rotujen välissä :D :D

Toukokuun tuo mukanaan monenlaita mieltä kutkuttavaa, jännittävää.  Toukokuun aikana selviää todennäköisesti tuleeko meillä tänä vuonna mahdollisesti pentujen tuhinaa vielä tälle vuodelle.  Jos tämä ajatus ei toteudu, niin tälle vuodelle meille ei ole muita mahdollisia suunnitelmiakaan. 

Onni menee käymään toukokuussa CT kuvissa ja saadaan taas ehkä jotain tietoa lisää onko sappihappojen arvojen poikkeamaan liittyen jotain löydettävissä sisäelimistä.  Onni itsehän voi ihan hyvin ja mitään oireita ei ole ollut.  Sappihappo arvojen nousuhan löytyi, kun aloimme niitä koiriltamme tutkimaan.

Työ vie toki myös oman osansa arjesta ja myös osin vapaa-ajasta, kun monet asiat kiinnostaa mieltä ja tietojen etsiminen silläkin saralla on kiinostavaa ja mielenkiintoista. 

Ja kevät kutsuu luonnollisesti myös piha-alueen pariin ja tekemistä riittää sielläkin vaikka piha ei suuri olekkaan .... projektejahan löytyy aina. :)

Energistä kevättä :)