HARKINNASSA KOIRANPENTU
Koiran hankinta mielessä, pentu kuume iskenyt :)
Maltti on valttia ja suunnitelmallisuus on tärkeää. Koira, kun ei ole vain hetken mielijohteen kohde, vaan tarvitsee sitoutumista tuleviksi vuosiksi eteenpäin. "Koiraihminen" on elämäntapa, oma asenteensa missä koira/koirat kuuluu luonnollisena osana elämään ja jokapäiväiseen arkeen.
Kun
harkitset pennun ottamista, muista aina puntaroida tarkaan miettien
mitä elämä koiran kanssa tuo tullessaan ja kuinka valimis olet
sitoutumaan siihen. Koirasta on ilon lisäksi, myös huolta ja se
tarvitsee ihmistä kaikkina tulevina vuosina huolehtimaan ja hoivaamaan
itseään. Perusterveyden huollon lisäksi, koirasta voi olla myös isoja
menoeriä (tuhansiakin euroja), jos kaikki ei sujukkaan onnellisten tähtien alla vaan koira
loukkaantuu tai sairastuu. Lisäksi kekseliäinä otuksina voi taloudesta
löytyä koiralle mukavaa "askartelun aihiota" ja välttämättä me emme ole
niin mielissämme askartelun tuloksesta. Pentuaikana, voi jalka osua lattialle tehtyyn lammikkoon, ennenkuin sisäsiisteys on hallussa jne.
Itse
pidän todella tärkeänä asiana, että koko perhe on koiran hankkimisen kannalla
ja kaikki ovat valmiina omalla panoksellaan sitoutumaan koiran hoitoon
ja huolehtimiseen. Lasten varaan ei voi, eikä saa laskea koiran
huolenpitoa ja kasvatusta. He ovat tärkeä osa kokonaisuutta, mutta
lapset ja lasten mielenkiinnon kohde voi vaihdella. Samoin, kun nuoret
lähtevät opiskelemaan,ei joka paikkaan ole edes mahdollista koiraa
viedä.
Samoin
on hyvä olla olemassa varasuunnitelma mihin koira saadaan hoitoon, jos
tulee tarve saada koiralle hoitaja tai hoitopaikka joskus ihan ennalta
odottamattomista syistäkin.
Hyvä linkki asian pohdinnan tueksi on mm. https://www.kennelliitto.fi/koiranostajille
Linkin takaa löydät tärkeää tietoa pohdinnan tueksi.
Havannankoiraan rotuna pääset tutustumaan tekstien ja kuvien muodossa rotujärjestön sivuilta https://havannalaiset.com/
Suosittelen tutustumaan rauhassa noihin sivuihin ja siellä oleviin tietopaketteihin. Olen aivan varma, että etukäteen asioihin tutustuminen auttaa sinua pennun hankinassa ja valinnassa. Se oikea juuri teidän perheen pentu ja rotu varmasti löytyy kun sen aika on. Jos omaat jo enestään havannankoiran niin tiedät mitä on odotettavissa tai jos ennestään olet omistanut koiran, tiedät mitä koiran kanssa eläminen on. Kuitenkin näissäkin tapuksissa asioiden kertaaminen ja muisteleminen ei ole haitaksi. Se eläväinen, energinen pentu onkin ihan toista kuin nyt jo iäkkäämpi tai pois nukkunut koira, joka omasi jo rauhallisuutta ja seesteisyyttäkin kenties. Ei ole ainut kertaista kuulla, että en muistanutkaan miten touhua täynnä olevaa elämä pennun kanssa on :)
Me
emme ota koskaan sitovia varauksia etukäteen, vaan haluamme ensin nähdä montako
ja mitä sukupuolta pentueeseen tulee. Samoin on kummankin kannalta
reilua, että pentuihin ja niiden emoon päästään ensin tutustumaan ja
viimeistään siinä vaiheessa myös kasvattaja pääsee tutustumaan teihin.
Sen jälkeen on aika vasta puntaroida olisiko joku pennuista
mahdollisesti juuri sopiva teille ja oletteko te perheenä juuri sopiva
pennulle. Luonteet ja energisyys tulevat esiin vasta pentujen
kasvaessa, joten lopullisia varmempia valintoja tehdään vasta lähempänä
luovutusikää. Asiat loksahtavat yleensä hyvin kohdalleen, kun siihen
annetaan mahdollisuus ja aikaa. :)
Koskaan ei voi etukäteen liioin tietää, mitä mikin pentue tuo tullessaan, vaikka kuinka tarkkaan pyrkiikin tekemään tausta työtä jo etukäteen. Koirat ovat kuitenkin eläviä olentoja ja koskaan ei voi olla varma mitä perimä tuo tullessaan tai mitä sattuu ja tapahtuu, kun koiran kanssa eletään. Jalostusvalinoissa kuitenkin pyrimme selvittämään jo etukäteen mahdollisimman paljon tietoa koirista myös terveystutkimuksin, rakenteellisten ja ulospäin näkyvien seikkojen lisäksi, sekä sen tiedon mitä saamme koirien suvuista. Toiveenamme on luonnollisesti, että pennusta kasvaisi terve, hyväluonteinen rotunsa edustaja, joka tuottaa perheelleen iloa monia vuosia. Miten käy, sen näyttää vain luonnollisesti aika. Tietoisuus siitä, että mitä vain voi tulla vastaan on tärkeä pitää mielessä aina kun on elävästä olennosta kyse.