TARINAMME

.

Haaveenani lapsuudesta asti oli saada oma koira ...toteutumiseen kului kuitenkin vuosia ja olin jo aikuinen ennenkuin haaveeni toteutui.  Ensimmäisen koiran hankin mieheni kanssa, se oli berninpaimenkoira Ani, joka oli kaikkea mitä koiralta vain voi toivoa.

Elämä kului eteenpäin ja tuli Anista luopumisen aika. Surun jälkeen tuli kaipuu taas uuteen karvaiseen perheenjäseneen ja sen myötä meille tuli ensimmäinen havannakoira 2002.  Rotu oli ennestään meille täysin tuntematon.  Rodun pariin meidät johdatti lehti-ilmoitus myytävistä havannankoiran pennuista.  Ilmoitus herätti uteliaisuutemme mikä tämä rotu oikein on (silloin suomessa käytettiin vielä nimitystä Bichon Havanais).  Niin alkoi tustuminen rotuun ja samaisen ilmoituksen myötä meille kotiutui Max (Bellezza`s Magic Mascot)

Tämän jälkeen on talouteemme kuulunut havannankoiria.  Havannankoira on pieni, suuri koira jonka kanssa olemme voineet harrastaa ja touhuta aivan samoja asioita kuin bernimme kanssakin harrastimme.  Samanlaista lempeyttä myös löytyy tästä rodusta, tosin rotu on varustettu suuremmalla ilkikurisella ja kekseliäällä mielenlaadulla :)  Havannankoira on ollut kuitenkin se meidän elämään sopiva kaveri ja kun on pieni kooltaan, mahtuu niitä toki matkassa kulkemaan useampikin. :)

Aina, ei matka rodun parissa ole ollut pelkkää auringonpaistetta ja olemme joutuneet kohtaamaan niitä ikävämpiäkin hetkiä, kun kaikki ei terveydellisesti ole mennytkään niin hyvin.  Kuitenkin pääsääntöisesti rotu on tuonut enemmän positiivistä ja nämä ikävät asiat ovat olleet pieni osa tätä elävää elämää. "Aallon pohjan" jälkeen on taas herännyt into jatkaa rodun parissa ja jatkaa myös kasvatustyötä yhä pienimuotisesti ja eteenpäin suunnaten.  Äitini aikoinaan kertoi, että olin hyvin pienenä jo tuumannut hakiessani pajunkissoja vaarallisen ojan yli, että saadakseen jotain täytyy uskaltaa.  Havannankoirasta rotuna on muodostunut itselleni niin tärkeä, että yhä haluan tehdä töitä tämän rodun parissa.

Onnemme on ollut omistaa, sekä hoitaa myös muun rodun edustajia ja ystäväpiirissämmekin löytyy näitä "väärärotuisten" koirien omistajia.  Tämän asian koen rikkautena, koska on tärkeää pitää realiteetit ja nähdä asioita erikanteilta katsottuna.  Oman rodun parissa ei tällöin sokeudu liikaa ja pidä joitain asioita liian itsestään selvinä. 

Eteenpäin rotupopulaatiota ajatellen mennään yhdessä toisten kasvattajien kanssa ja kuten eräässä koulutuksessa sanottiin, meidän koiramme kantavat historiaa mukanaan ja ovat osa tulevaa historiaa.  Toivottavasti tämä ilopilleri, härpäkkä, ilkikurinen pikku vipeltäjä rotu on vielä voimissaan ja monien ilona ja ilontuojana myös tulevina vuosikymmeninä.

Tälläisin aatoksin mennään tällä hetkellä eteenpäin, nauttien jokaisesta päivästä näiden kekseliäiden koirien parissa.   Vielä, kun terveyttä ja intoakin löytyy riittämiin rodunparissa touhuamiseen, niin mikä ettei :).  Koiraharrastusten parissa kodin ulkopuolella on myöskin taattu, että törmää hyvin samanhenkisiin koirien omistajiin: joten samalla ne on sosiaalinen hetki niin koirille, kuin omistajille.

  Tarkoitus olisi saada itseä niskasta kiinni ja saada päivitettyä tänne sitä arkea, mitä elo näiden kanssa tuo mukanaan. Näiden kanssa ei pääse ainakaan pitkästymään :)

Toivottavasti nautit "matkassamme kulkemisesta".

Mukana varmaan tulevat seikkailemaan, myös lastemme perheiden havannankoirat ja ystäviemme koirat "karvoihin katsomatta" :)

Vahvistuksenamme on myös vuodesta 2020 ollut labradorinnoutaja Lotta, joka on isännän silmäterä ja harrastuskaveri. Tosin en oikein tiedä kuvitteleeko Lotta olevansa yksi havannankoiristamme loikkiessaan ja hyppiessään niiden kanssa :)


Metsät, vesistöt, luonto kaikkineen, koirat ja lähellä tärkeimmät ihmiset; elämän eliksiiriä parhaimmillaan  <3

Piristystä päiviinne! 

Anne

Aikaisempia juttuja pääsee tarkastelemaan sivulta

https://bedarandes.blogspot.com/